torstai 2. toukokuuta 2013

Rytmiä ja luovuutta Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuteen



Yhdeksi maakuntamme strategiseksi painopistealueeksi on valittu luova talous ja sen osana erityisesti rytmimusiikki. Valinta on erittäin onnistunut, sillä lakeuksiltamme löytyy runsaasti osaamista, tahtoa ja taitoa kehittää toimialasta uutta elinvoimaa ja bisnestä. Viimeisimpänä esimerkkinä voidaan varmaan mainita pohjalaislaulajien upea menestys erittäin kovatasoisessa Voice of Finland –kilpailussa. Onnittelut vielä kerran Antille ja Oskulle, ootta te kovia. Paulasta nyt puhumattakaan!

Kansamusiikki, jazz, blues, rock, hevi tai mikään muukaan musiikin laji (ehkä körttivirsiä lukuun ottamatta) ei alun perin ole eteläpohjalainen keksintö, mutta alueemme muusikot ovat usein onnistuneet harrastamaan ja jatkojalostamaan näitä rytmimusiikin eri lajeja niin taitavasti ja omaperäisesti, että parhaissa tapauksissa on syntynyt jopa jotain aivan uutta ja omaa. Oikeastaan meiltä puuttuu enää kovaa valtakunnallista tai peräti kansainvälistä tasoa edustava pohjalaisräppäri, muut rytmimusiikin lajit meillä on jo hallussa ja hyvin onkin!

Osana rytmimusiikkia ja siihen liittyvää menestyvää liiketoimintaa on mainittava myös alueellamme vuosittain toteuttavat lukuisat festivaalit ja muut tapahtumat. Joupiska soi, Provinssirock, Tangomarkkinat, Vauhtiajot, Rytmiraide, Bluesrupiama, Kalliojärvi Jazz ja Blues, Spelit ja lukuisat pienemmät tapahtumat muodostavat  monipuolisen ja kattavan kohtaamisfoorumin yleisölle ja esiintyjille sekä valmiin kasvualustan yhä uusille ja uusille luoville menestystarinoille. Ympärivuotisesti maakuntamme keskellä Seinäjoella toimii myös yksi maan parhaista rock-klubeista eli Rytmikorjaamo, joka lyhyessä on nostanut itsensä toimialan eturiviin ainakin kansallisesti, osin jopa kansainvälisesti.

Annetaan siis soiton soida ja laulun raikua. Rytmimusiikissa ja luovissa aloissa laajemminkin piilee valtavasti mahdollisuuksia maakuntamme menestyksen ja hyvinvoinnin edistämiseen. ”Humpassa ja hömpässä” on potentiaalia!













Pertti Kinnunen
Toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistu keskusteluun tästä