tiistai 21. toukokuuta 2013

Elintarviketalous – arvoketjusta riittää elinvoimaa Etelä-Pohjanmaalle tulevaisuudessakin



Tulevaisuuden ennustamisessa yksi varmimpia asioita on, että ihmiset syövät ja juovat tulevaisuudessa.  Ruoan kysyntä lisääntyy kaiken aikaa.

Osaamisella, innovaatioilla sekä yrittäjyydellä on aina luotu tulevaisuuden kehitys.  Nykyajan elämänmenossa elinkaaret eri asioissa ovat lyhentyneet.   Keskeinen ongelma on tunnistaa tuotannon, tuotekehityksen, palvelumallin, asiakaskäyttäytymisen, jne muuttuminen.

Elinkaaren loppuminen edellyttää rakenteellista uudistumista.  Rakenteellisen uudistamisen läpivienti on yleensä hidasta.  Innovaattorit, rakenteellisten uudistusten tekijät (monen mielestä saneeraajat) ja varhaiset oivaltajat eivät usein ole kansan suosikkeja.   Mutta näitä entreprenöörejä aina tarvitaan.

Etelä-Pohjanmaan kehityksessä alueen ihmisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja parantamiseksi on suuria mahdollisuuksia.  Haastan alueella olevia yrityksiä, yrittäjiä, kuntia, oppilaitoksia, ym toimijoita asettamaan muutaman kestoaiheen strategisen kehittämisen, innovaatioiden löytämisen sekä yrittäjyyden aktivoimiseksi:

1.      Yhteisöissä arvioidaan säännöllisesti ja kriittisesti käyttämättä jääneet tai jätetyt mahdollisuudet ja rohkeasti asetetaan käyttämättä jääneille mahdollisuuksille tavoitteet sekä kehitystoimenpiteet.

2.      Innovaatiotoiminta (T&K) on hallituksissa ja johtoryhmissä säännöllisesti keskusteltu ja arvioitu asia.

3.      Etelä-Pohjanmaan kaikki yli 10 henkilöä työllistävät yritykset solmivat liiketoiminnalleen parhaiten sopivan oppilaitoksen kanssa yhteistyösopimuksen, johon kirjataan yhteistyön sisältö, vuorovaikutus, yhteyshenkilöt sekä tavoitteet yhteistyölle.   Erityisesti kannustan huomioimaan Seinäjoen Ammattikorkeakoulun, EPANET-professuuriverkoston, Foodwestin, Vaasan Yliopiston sekä Sedun yksiköt yhteistyösopimuksia arvioitaessa. 

Tulevaisuus on kiinni yksilöistä, yhteistyöstä, uskosta innovaatiomahdollisuuksiin sekä vahvasta tunnesiteestä tekemiseen ja kehitykseen.    Pääoma ja resurssit kyllä löytävät paikalle, kun on hyvät suunnitelmat.

 











Kalle Lähdesmäki 
Toimitusjohtaja, Kauppaneuvos 
Minimani Yhtiöt 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistu keskusteluun tästä